Moi, olen Amanda ja toimin business coachina, henkilökohtaisena valmentajana, uravalmentajana sekä yrityskonsulttina. Toimin myös Suomen coaching-yhdistyksen hallituksen jäsenenä. Työskentelen eri organisaatioiden kanssa kulttuurin kehittämisen ja johtamisen kehittämisen parissa. Teen myös tiimicoachausta sekä johtoryhmävalmennuksia. Minulla on yli 15-vuoden kokemus talous – ja henkilöstöhallinnon johtotehtävissä ja nykyisin työskentelen oman yritykseni kautta coachina sekä HR – ja talouskonsulttina.

Olen coachina avoin, ymmärtäväinen, ja aidosti juuri sinun tarinastasi kiinnostunut. Olen läsnä ja haluan auttaa. Kuuntelen ja kannustan, mutta myös lempeästi pidän kiinni yhteisesti asetetuista tavoitteista ja ohjaan sinua kohti tavoitettasi. Inspiroidun ihmisten kasvusta ja kehittymisestä, sekä jokaisen omien vahvuuksien löytämisestä. Kohtaan sinut aidosti ja lempeästi.

Olen myös kolmen tytön äiti ja minua kiehtoo valtavasti naisten työn ja perhe-elämän yhteen sovittaminen nykyisessä hektisessä työelämässä. Olen kiinnostunut myös naisten kasvumatkasta omien vahvuuksien äärelle. Äidit usein laittavat kaikkien muiden tarpeet omiensa edelle, ja joskus voi olla vaikea enää löytää omaa itseään äitiyden ja työkiireen keskeltä.

Coachina haluan auttaa asiakkaitani ratkaisemaan ongelman, jonka äärellä he painivat. Apukeinoina käytän coachauksen ratkaisukeskeisiä menetelmiä sekä positiivisen psykologian interventioita. Haluan auttaa asiakasta löytämään omat vahvuutensa ja tulemaan tietoiseksi omista voimavaraoistaan.

Voisinko olla se, joka saa kunnian kulkea rinnallasi kohti kukoistavampaa sinua?

Hakusanat: Tiimicoaching, team coach, tiimi-ja ryhmäcoaching, yksilöcoaching, business coach, executive coaching, positiivinen psykologia