Kauppatieteiden maisteri, 2001
Positive Psychology Practitioner®
Int Health Coach®
HCA Master Coach®
Meditaatio-ohjaaja

Koukussa yrittäjyyteen, niin myötä- kuin vastamäessäkin jo yli 20 vuoden ajan!

Olen 21-vuotisen yrittäjäurani aikana kokenut yrittäjyyden ilot ja haasteet. Olen toiminut perheyrityksessämme Coloria Oy:ssa moninaisissa johtotehtävissä, joista vuosina 2021-2023 toimitusjohtajana luotsaten yritystämme haastavien aikojen läpi ihmislähtöisen, valmentavan johtamisen keinoin, tavoitteellisesti ja samalla työhyvinvointiin panostaen.

Ihmisten oivalluttaminen heidän voimavaroistaan lähtien ja heidän potentiaalinsa esiin tuominen coachingin keinoin on ollut intohimoni jo yli kolmen vuoden ajan. Elokuussa 2023 toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja hyppäsin kokopäivätoimiseksi coachiksi. Uskon, että varsinkin näinä haastavina aikoina meitä coacheja tarvitaan.

Asiakkaani ovat koostuneet pääasiassa naisyrittäjistä, mutta coachina minulla on palava halu auttaa kaikkia ihmisiä elämässä eteenpäin ja näyttää omalla esimerkilläni mallia, että voimme itse sinnikkyydellä ja systemaattisella työllä saavuttaa sen, mitä haluamme.

Olla oman elämämme ja hyvinvointimme johtajia.

Olen lempeä, mutta tarvittaessa jämäkkä coach, joka innostaa, kannustaa, selkeyttää, inspiroi ja oivalluttaa valmennettavansa kohti muutosta. Uskon vahvasti, että kaikki lähtee meidän elinvoimaisuudestamme; siitä on hyvä ponnistaa kohti suurimpiakin tavotteita.

LinkedIn profiilini löydät täältä: https://www.linkedin.com/in/maria-nurmi-5aa098ba/

Hakusanoja: työhyvinvointi, hyvinvointi, elämäntapamuutos, johtaminen, yrittäjyys, naisyrittäjä, positiivinen psykologia, rajat, elintavat, liikunta, ravinto, palautuminen, uni, coaching, health coach